perjantai 8. elokuuta 2014

Linjoilla taas

Ensiksi, mun pitäisi kalauttaa itseäni lekalla kalloon, koska videokamera unohtui treeneistä TAAS. Tällä kertaa oltiin vieläpä Lauran ja Nastan kanssa kahdestaan Elina Kaleniuksen luona yksityistunnilla, joten toinen olisi voinut kuvata aina toisen treenit.

No, jos nyt kerron kuitenkin siitä yksäristä. Tehtiin siis hyvin hyvin perus pentu-aksaa, eli lähinnä erilaisia leluun irtoamisia sekä hypyn tarjoamista. Irtoamisharjoitusten ensimmäinen versio oli se tuttu ja simppeli: appari pitää pennusta kiinni, heitetään lelu kauaksi eteen, kutsutaan koira mukaan ja tavoite tietenkin on, että se juoksee suoraan sinne lelulle. Pari toistoa molemmin puolin, pitää muistaa itse olla hitaampi kuin koira. Nämä meni oikein hyvin. Toinen versio oli kolmio, ensin hyvin suurilla kulmilla, sitten pienentäen. Appari piti kiinni koirasta, vietiin lelu paikalleen ja asetuttiin itse siihen välille niin, että koiraa piti ottaa haltuun ja kääntää sitä hieman ja ennen irtoamista lelulle. Ensimmäisellä toistolla olin itse myöhässä kääntämässä. Toisella (ja ehkä vielä kolmannellakin?) toistolla olin jo parempi, mutta unohdin katsoa koiraa ja Prima jäi pyörimään mun ympärille. Vika toisto meni nappiin, sain itse rytmityksen onnistumaan ja koira kääntyi aika tiukasti lelulle. Sitten pienennettiin hieman kulmia, niin että käännöstä tuli ehkä reilu 100 astetta. Ensimmäisellä toistolla sössin ja käännyin itse liikaa, koira luki kyllä hyvin ja irtosi juuri sinne minne ohjasinkin. Toisella kerralla se ei malttanut tulla ohjaukseen vaan kääntyi juuri ennen mua ja oikaisi mun takaa, jolloin Laura eväsi siltä palkan. Kolmas toisto (tai sitten sössin vielä kerran ja se olikin neljäs) meni oikein nappiin. Viimeiseksi tehtiin vielä tiputetun lelun harjoitusta. Eli kutsutaan koira mukaan ja tiputetaan sille lelu saman tien ja jatketaan itse samalla juosten eteenpäin. Ensimmäisellä olin itse TAAS myöhässä lelun tiputtamisessa. Prima kyllä jäi lelulle. Seuraavilla toistoilla rytmitin itse paremmin, mutta Prima ei enää jäänytkään lelulle, vaan oli liikaa kiinni minun liikkeessäni. Lisää siis liikehäiriötreeniä!

Loppuun tehtiin vielä hypyn tarjoamista. Prima hoksasi jujun kyllä heti, mutta sillä jäi se vähän päälle, eli pitäisi saada se tekemään vain yksi toisto kerrallaan. Se pitää kutsua pois ja ottaa tiukasti haltuun siinä välissä, muuten se suorittaa sitä itsenäisesti ees taas koko ajan ilman mitään järkeä ja pari kertaa myös potkaisi matalalla olleen riman alas. Tätä siis harjoitellaan lisää, ja erityisesti kiinnitetään huomiota siihen meientilaan. Potkaistuista rimoista ei palkita. 

Edellä mainittujen lisäksi voitaisiin tehdä sylkkäreitä ja pakkovalsseja. Varsinaiseksi kotiläksyksi lisäksi myös oman rytmityksen harjoittelua ilman koiraa. Ja lisäksi ohjaajan pitäisi muistaa pitää se katse siinä koirassa.

Tosi hyvät treenit oli kyllä, toivottavasti ehditään käydä vielä uudestaan tämän loppukesän aikana!